Sportivo

Toyotan lisäksi rallin MM-sarjan WRC27-autoja kehittävät vain belgialainen Project Rally One ja espanjalainen RMC Motorsport.

RMC Motorsport on nyt astunut esiin ja kertonut projektinsa etenemisestä. Tavoitteena on siis tuoda uusi auto rallin MM-sarjan pääluokkaan vuonna 2027 voimaan tulevien WRC27-sääntöjen mukaisesti.

Tiedotteessa kerrotaan, että auton suunnittelu- ja kehitystyötä on tehty intensiivisesti jo useiden kuukausien ajan.

Seuraava merkittävä askel on auton ulkomuodon julkistaminen. RMC Motorsport kertoo julkaisevansa ensimmäiset kuvat auton ulkoisesta muotoilusta lähiviikkojen aikana. Samalla paljastetaan auton virallinen nimi.

Tiedotteessa ei kerrota auton mahdollisista eikä siitä, milloin auto pääsee ensimmäisen kerran tositoimiin. Myöskään kilpailuohjelmaa ei ole vahvistettu. Aiemmin on kerrottu, että tarkoitus olisi olla mukana MM-sarjassa aikaisintaan huhtikuun Kroatian MM-rallissa.

RMC Motorsportin vuoden 2027 kuljettajaksi on vahvimmin yhdistetty Hyundailla viime kaudella ajanut Dani Sordo. Muina niminä on nostettu esiin Alejandro Cachón, Jan ja Nil Solans sekä Efrén Llarena.

Rallin MM-sarjan pääluokassa nähdään vuonna 2027 kahdenlaisia autoja: uusien WRC27-sääntöjen mukaisia autoja sekä nykyisiin Rally2-autoihin perustuvia WRC Kit -autoja.

WRC Kit -autot perustuvat Rally2-autoihin, joita muokataan aerodynamiikkapäivityksillä. M-Sport Ford kehittää Fiesta Rally2 -autosta Kit-versiota. Myös Hyundai ja Lancia ovat mahdollisia tulokkaita, mutta niiden suunnitelmia ei ole vahvistettu. Škoda ei aio valmistaa Kit-autoa vuodeksi 2027. Ford ja M-Sport suunnittelevat lisäksi kokonaan uutta WRC27-autoa vuodeksi 2029.