F1:n testit saatiin päätökseen viime viikolla. Tallien välisistä voimasuhteista käydään nyt tiukkaa keskustelua. Muutamista asioista alkaa olla paljon yhteisymmärrystä ennen maaliskuun alussa alkavaa uutta kautta.
Motorsport.com on nyt laittanut asiantuntijansa arvioimaan tallien ja kuskien välisen marssijärjestyksen. Ronald Vording, Jake Boxall-Legge ja Filip Cleeren nostivat kaikki Mercedeksen vahvimmaksi talliksi.
Yksimielisyys oli myös kuskien mestarisuosikista. Kaikki laittoivat George Russellin tuon listauksen ykköseksi.
Tallien välinen arvio oli karua katsottavaa Cadillacin kannalta. Valtteri Bottaksen tiimi laitettiin jokaisen listauksen perälle.
– Se jättää Cadillacin yksimielisesti lähtöruudukon viimeiseksi arvioksi. Kyseessä on kuitenkin F1-sarjan ensimmäinen laajennustalli vuosikymmeneen. Amerikkalaisomisteinen talli tavoittelee avauskaudellaan ennen kaikkea uskottavaa tasoa, ja talvitestien perusteella se on matkalla saavuttamaan sen, kerrottiin arviossa.
Merkit viittaavat siis siihen, että Cadillac ei ole vaarassa olla täysi floppi ensimmäisellä kaudellaan.













